sunnuntai 10. huhtikuuta 2011

Jännittää.

Huomenna on jännä päivä!
Tänään piti olla joka nurkka putsattuna, kukkia pöydällä ja kämppä niin hienona. Aina ei kuitenkaan mene niin kuin on suunnitellut. Eteisestä on riisuttu kaikki kalusteet maalauksen takia, mitään ei ole laitettu takaisin ja tilaamani naulakkokaan ei ole tullut. "Maahantuoja ei ole toimittanut vaikka lupasi jo silloin ja silloin", no tää nyt on kuultu ennenkin. Kasa hiekkaisia kuravaatteita laatikossa eteisen lattialla.
Keittiö ja kylppäri sotkussa, imuri kaapissa unilla ja roskia joa paikka täynnä. Makkarin laitto niin kesken kun voi olla, pitää vetää ovi tiukasti kiinni vaan. Ei mattoja. Johdot edelleen tuossa keskellä olohuoneen lattiaa rumasti. Tekemättä jäi kaikki.
Aamulla onneksi ehdin ottaa siivousspurtin!! Ehkä sitten kauniissa keväisessä valossa saan pari kuvaakin napsaistua taas. Kirjoittelen sitten enempi meidän jännästä päivästäkin :)




*LISÄYS.
Turhaanpa jännitän vielä mitään. Siivousurakka ei ehkä ole ihan turha, mutta ei nyt sitten ainakaan niin kiireellinen projekti. Päivän ohjelma muuttui Pikku I:n näppylöiden myötä, nyt siis pilkullinen potilas nro 3 vuorossa. Tämä olisikin sitten viimeinen tätä lajia!
Eli siis jännitysjutut jää sitten myöhemmäksi, viikko tai pari niin jännitellään uudemman kerran!

2 kommenttia:

  1. Siis nyt heräsi mielenkiinto. Mitä te siellä oikein jännittelette? :) Ja mua naurattaa kans tää mun siivousprojekti. Eilen meillä oli siis siistiä noin puoli tuntia. Sen jälkeen kaaos valtasi taas tämän talouden :)

    VastaaPoista
  2. Hih :) Meillä olis semmoinen pieni lehtihaastattelun tynkä.. siirtyi nyt viikon päähän, sitten varmaan enempi siitä.
    Mun siivous rajoittui tänään keittiöön. Jos mahdollista, se on kuitenkin jo pahemmassa kunnossa kuin aamulla aloittaessani!! Ei oikeen meinaa pysyä paikat siistinä.

    VastaaPoista