Reissu oli aivanmahtava, ihmiset oli aivan mahtavia! Jee.
Huomenna koitan saada tekstin pätkän aikaiseksi.
lauantai 25. toukokuuta 2013
TAKAISIN.
Olen palannut. Olen poikki ja puhki ja väsynyt.
Reissu oli aivanmahtava, ihmiset oli aivan mahtavia! Jee.
Huomenna koitan saada tekstin pätkän aikaiseksi.
Äiti varpaat ja vauvavarpaat kohtaavat jälleen!!
Reissu oli aivanmahtava, ihmiset oli aivan mahtavia! Jee.
Huomenna koitan saada tekstin pätkän aikaiseksi.
maanantai 20. toukokuuta 2013
VAELTAMAAN, MARS!
Nyt hiljenen muutamaksi päiväksi. Lähden suorittamaan leiriohjauksen kurssia Repoveden kansallispuistoon! Pois sivistyksen parista. Metsään. 14 kiloa selässä. Vaeltaen.
Heippa. Palaan perjantaina!
Hanna
Heippa. Palaan perjantaina!
Hanna
sunnuntai 19. toukokuuta 2013
SIIVOILUA.
Niin tai ei. Istun parvekkeella ihanassa auringonpaisteessa ja koen palavaa halua tehdä JOTAKIN. Mutten tee mitään, löhöän vaan. Ja yritän ratkoa tätä aplikaatio asiaa..
Annettakoon se anteeksi, koska kynsilakkani sopii yhteen parvekkeen maton kanssa!
Teknologian taistelussa voittanut Hanna
Annettakoon se anteeksi, koska kynsilakkani sopii yhteen parvekkeen maton kanssa!
Teknologian taistelussa voittanut Hanna
TEKOSYITÄ.
Olen keksinyt koko päivän uusia tekosyitä, joiden avulla
vältyn siivoamasta tätä kaaosta.
Käytin esimerkiksi säädyttömän paljon aikaa Blogger-aplikaation lataamiseen puhelimeeni, sen käytön opetteluun ja yhden julkaisun kirjoittamiseen.. Ja sitten teksti katosi!! Julkaisin sen, mutta en löydä sitä mistään.
Katosi. Perhana, sanoisinko.
No siihen meni hyvin aikaa. Kaaos on ja pysyy.
vältyn siivoamasta tätä kaaosta.
Käytin esimerkiksi säädyttömän paljon aikaa Blogger-aplikaation lataamiseen puhelimeeni, sen käytön opetteluun ja yhden julkaisun kirjoittamiseen.. Ja sitten teksti katosi!! Julkaisin sen, mutta en löydä sitä mistään.
Katosi. Perhana, sanoisinko.
No siihen meni hyvin aikaa. Kaaos on ja pysyy.
lauantai 18. toukokuuta 2013
KESÄ TULEE!
Marimekon lisäksi tykkään kesästä.. Ja lapsistani, heidän kanssaan puuhaamisesta.
Tunnen jatkuvasti huonoa omaatuntoa, koska olet koko ajan todella väsynyt enkä jaksa touhuta murujen kanssa tarpeeksi. Lääkäriltäkin on käyty kyselemässä apua tähän uupumukseeni, mutta ei sieltä oikein syytä selvinnyt.. En sitten Jaksanut enää selvitellä enempää.
Tänään jaksoin puuhata. Kovasti oli lupailtu sadetta tälle päivää, mutta se onneksi tuli vasta nyt illalla. Nyt jyriseekin! Tykkään myös ukkosesta. Päivä oli joka tapauksessa lämmin, vaikka aurinkoa ei juuri näkynyt. Käytiin tuolla ulkoilualueella järjestetyssä koko perheen tapahtumassa reippailemassa serkkuni perheen kanssa. Oli poniajelua, miekkailua, tarkkuusheittoa, kahviloita, valkovuokkoja, ketunleipiä ja iloista mieltä. Muiden jo lähdettyä, tulin kahden nuorimman kanssa kolmestaan kotiin. Pysähdyttiin matkalla leikkimään vesiputoukselle. Nähtiin myös rantakäärme! Voi raukkaa kun se pelkäsi minua ja kameraani.
Nautin. Tosin sitten piti nukkua päiväunet (minun siis, lapset eivät kotona nuku kuin kipeänä), eikä muita kotihommia tullut tehtyä kuin ruoka. Tarvetta olisi ollut, mutta ei niin ei. En viitsi stressata, viime viikolla sitä tuli tehtyä liikaa ja totesin että täytyypä taas hellittää.
Koti on kaaos, mutta ei se mitään! Pääsen ensi viikoksi pakoon. Lapset nukkuvat huoneissaan, me syötiin parvekkeella grilliruokaa ja avasin tölkillisen Garagea. Tykkään Garagestakin!
Rento ilta ja huomenna sitten ehkä vähän kotitöitä, jos saisi edes vähän siivoiltua. Siivoilusta en tykkää, hyvin harvoin iskee inspiraatio semmoiseen.Nyt yritän kovasti tyhjentää kaappeja turhista rojuista (tai lattioita, olisikin rojut kaapeissa piilossa!). Olen myöntänyt itselleni että olen paha hamsteri, vielä en ole onnistunut tekemään asialle mitään. Ongelman myöntäminen on ensimmäinen askel, seuraavaksi pyrin toteuttamaan sitä, kun uusi tavara kotiutuu niin yksi lähtee.
Nyt kauniita unia!
Tunnen jatkuvasti huonoa omaatuntoa, koska olet koko ajan todella väsynyt enkä jaksa touhuta murujen kanssa tarpeeksi. Lääkäriltäkin on käyty kyselemässä apua tähän uupumukseeni, mutta ei sieltä oikein syytä selvinnyt.. En sitten Jaksanut enää selvitellä enempää.
Tänään jaksoin puuhata. Kovasti oli lupailtu sadetta tälle päivää, mutta se onneksi tuli vasta nyt illalla. Nyt jyriseekin! Tykkään myös ukkosesta. Päivä oli joka tapauksessa lämmin, vaikka aurinkoa ei juuri näkynyt. Käytiin tuolla ulkoilualueella järjestetyssä koko perheen tapahtumassa reippailemassa serkkuni perheen kanssa. Oli poniajelua, miekkailua, tarkkuusheittoa, kahviloita, valkovuokkoja, ketunleipiä ja iloista mieltä. Muiden jo lähdettyä, tulin kahden nuorimman kanssa kolmestaan kotiin. Pysähdyttiin matkalla leikkimään vesiputoukselle. Nähtiin myös rantakäärme! Voi raukkaa kun se pelkäsi minua ja kameraani.
Nautin. Tosin sitten piti nukkua päiväunet (minun siis, lapset eivät kotona nuku kuin kipeänä), eikä muita kotihommia tullut tehtyä kuin ruoka. Tarvetta olisi ollut, mutta ei niin ei. En viitsi stressata, viime viikolla sitä tuli tehtyä liikaa ja totesin että täytyypä taas hellittää.
Koti on kaaos, mutta ei se mitään! Pääsen ensi viikoksi pakoon. Lapset nukkuvat huoneissaan, me syötiin parvekkeella grilliruokaa ja avasin tölkillisen Garagea. Tykkään Garagestakin!
Rento ilta ja huomenna sitten ehkä vähän kotitöitä, jos saisi edes vähän siivoiltua. Siivoilusta en tykkää, hyvin harvoin iskee inspiraatio semmoiseen.Nyt yritän kovasti tyhjentää kaappeja turhista rojuista (tai lattioita, olisikin rojut kaapeissa piilossa!). Olen myöntänyt itselleni että olen paha hamsteri, vielä en ole onnistunut tekemään asialle mitään. Ongelman myöntäminen on ensimmäinen askel, seuraavaksi pyrin toteuttamaan sitä, kun uusi tavara kotiutuu niin yksi lähtee.
Nyt kauniita unia!
perjantai 17. toukokuuta 2013
MARIMEKKO
Marimekko on ihana. Isoja, voimakkaita kuvioita. Kauniita värejä.
Minä tykkään! Ja tykkään sisustaa verhoilla. Ja tyynyillä, mutta verhot on kivemmat kun ne pysyy paremmin paikoillaan. Tyynyt vaeltavat ympäri asuntoa, milloin minkäkin majan tai pesän rakennustarpeina!
Minä tykkään! Ja tykkään sisustaa verhoilla. Ja tyynyillä, mutta verhot on kivemmat kun ne pysyy paremmin paikoillaan. Tyynyt vaeltavat ympäri asuntoa, milloin minkäkin majan tai pesän rakennustarpeina!
Aina keväällä iskee ihan hirmuinen sisustamisen tarve... Ja tietysti se uusien verhojen Tarve. Nimenomaan Tarve! Ja niin käy tie aina niin luotettavan ystävän luo: Marimekolle. (No okei, pahassa budjettivajauksessa kipaisen IKEAan hakemaan lohtua.)
Pari ikkunarättiä on ollut vain ihan pakko kotiuttaa hellään huomaani.
Pari ikkunarättiä on ollut vain ihan pakko kotiuttaa hellään huomaani.
Louekari ja Isola ovat kyllä pari lempariani.
Siirtolapuutarhat ovat uusimmat. Kauan olen miettinyt niiden hankkimista. Edellinen asunto oli liian pimeä noin tummille verhoille. Mutta nyt kun asutaan ylhäällä ja valoa riittää, tiesin että Tarve oli syntynyt! Rahaa ei ollut ylimääräistä taaskaan, vain pari Stokkan lahjakorttia joita olis saatu lahjaksi.
Yhtenä viikonloppuna sitten tuli kummityttömme siskonsa kanssa kyläilemään ja lähdettiin käymään ihanassa Kansallismuseon Lasten kaupungissa. Matkalla ihana M sitten kysäisi että onko lahjakortit lompakossa, jos käytäisiin hakemassa minulle verhot. Enpä vastustellut! Kun M muisti että meneillään onkin Hullut Päivät, olin varma että nyt oli tullut innostuttua liian aikaisin.. Mutta mitä vielä! Suunnistimme keskustan Stokkalle, keskelle lauantain Hullua ruuhkaa viiden väsähtäneen lapsen kanssa. OHO.
Ei hätää, minulla oli taikasanat takataskussa. "Nyt murut, mennään tuonne kauppaan ja kaikki käyttäytyy hurjan nätisti. Siellä on paljon ihmisiä ja kaikkien pitää pysyä yhdessä. Jos menee pelleilyksi, niin isi hermostuu ja meidän pitää lähteä.. Ja jos me lähdetään pois, Äiti ei saa niitä uusia verhoja. Ja tiedättehän te miten pettynyt Äiti sitten olisi."
Ja kyllä, me kävimme hakemassa nuo ihanat verhot, jokaisen lapsen käyttäytyessä kuin pikku enkelit konsanaan! En voi olla tyytyväisempi. Joka kerta kun katson noita ihania verhojani, tulee hyvä mieli.
Siirtolapuutarhat ovat uusimmat. Kauan olen miettinyt niiden hankkimista. Edellinen asunto oli liian pimeä noin tummille verhoille. Mutta nyt kun asutaan ylhäällä ja valoa riittää, tiesin että Tarve oli syntynyt! Rahaa ei ollut ylimääräistä taaskaan, vain pari Stokkan lahjakorttia joita olis saatu lahjaksi.
Yhtenä viikonloppuna sitten tuli kummityttömme siskonsa kanssa kyläilemään ja lähdettiin käymään ihanassa Kansallismuseon Lasten kaupungissa. Matkalla ihana M sitten kysäisi että onko lahjakortit lompakossa, jos käytäisiin hakemassa minulle verhot. Enpä vastustellut! Kun M muisti että meneillään onkin Hullut Päivät, olin varma että nyt oli tullut innostuttua liian aikaisin.. Mutta mitä vielä! Suunnistimme keskustan Stokkalle, keskelle lauantain Hullua ruuhkaa viiden väsähtäneen lapsen kanssa. OHO.
Ei hätää, minulla oli taikasanat takataskussa. "Nyt murut, mennään tuonne kauppaan ja kaikki käyttäytyy hurjan nätisti. Siellä on paljon ihmisiä ja kaikkien pitää pysyä yhdessä. Jos menee pelleilyksi, niin isi hermostuu ja meidän pitää lähteä.. Ja jos me lähdetään pois, Äiti ei saa niitä uusia verhoja. Ja tiedättehän te miten pettynyt Äiti sitten olisi."
Ja kyllä, me kävimme hakemassa nuo ihanat verhot, jokaisen lapsen käyttäytyessä kuin pikku enkelit konsanaan! En voi olla tyytyväisempi. Joka kerta kun katson noita ihania verhojani, tulee hyvä mieli.
Marimekolla on kankaiden lisäksi paljon muutakin kivaa.
Astiatkin on kivoja. Varsinkin Siirtolapuutarha -ja räsymattokuosilla.
Voisin löpistä ihastuksestani varmaan maailman tappiin. Parempi kuitenkin jättää tämä tältä erää tähän ja sanoa hyvät yöt. Lisää Marimekosta tulen jauhamaan kuitenkin jossain vaiheessa.
Eli hyvät yöt!
Hanna
tiistai 14. toukokuuta 2013
Jaa että loppui kuvat?
Sitä sitten viimeksi kirosin kameran hajoamista.. Kaksi vuotta tuota on uutta kameraa sitten tullut etsittyä! (Rehellisesti sanottuna ei kyllä olla ostettu uutta vieläkään, vaan lainaillaan miehen työpaikalta järkkäriä!) Ihan muutama muukin juttu on tapahtunut ja monet monet kerrat olen miettinyt, että olisipas kiva tästäkin blogiin kirjoittaa. Nyt yritän taas!
Viimeksi juhlittiin pojan neljävuotissynttäreitä, nyt kolmisen viikkoa sitten ukko täytti jo kuusi!! Huh.
Jännittelin Vauva-lehden kuvauksia, ne menivät hyvin. Kuvissa näkyi vain sohva ja verhoja.
Myös tuleva syksy aiheutti päänvaivaa. Päädyinkin sitten lopulta toteuttamaan pitkäaikaisen unelmani ja lähdin opiskelemaan puusepäksi! Tällä hetkellä on 1/3 tutkinnosta takataskussa, lisää sitten joskus. Ennen kuin ehdin päättää mitä teen jatko-opiskelujeni suhteen, minut kiskaistiinkin koululleni töihin. Tänäpäivänä (tai en tänään, olen ollut kipeän Pikku Iin kanssa kotona) olen puupajaohjaaja ja työn ohessa opiskelen nuoriso -ja vapaa-ajanohjaajaksi. Ensiviikolla pitäisi lähteä neljäksi päiväksi metsään samoamaan, opiskelujen merkeissä!
Että tämmöistä. Vanhimmainen on juuri päättämässä ekaluokkaa, Poika menee eskariin ja mun Vauva on jo 3,5-vuotias! Minä juoksen ensimmäistä kertaa elämässäni joka aamu, vietyäni lapset tarhaan, samaan aikaan töihin ja pääsen iltapäivällä kotiin joka päivä samaan aikaan. Käyn kaupassa, tarhassa, laitan ruokaa, teen kotitöitä, käyn kerran viikossa jumpassa ja menen nukkumaan. Vain toistaakseni saman seuraavana päivänä. Viisi kertaa viikossa. Aluksi tämä oli ihan hauskaa vaihtelua. Ennen vain vuorotöitä tehneenä, kaipasinkin rutiinia. Enpä kaipaa enää! Opintoja olisi jäljellä vielä ensi vuoden loppuun, mutta nyt jo alkaa sosiaaliala pursuta nenästä ja korvista. MIhinkähän sitä tuli lusikkansa työnnettyä? Onneksi nämä on vain näitä päiviä, hauskaahan tuo on.. Puualalta ei vain enää tule työssä haasteita juurikaan ja se harmittaa. Haluaisin taas oppia tekemään jotain uutta käsilläni.
Uusi kotikin meillä on. Edellisestä kopperosta siirryttiin muutama kymmenen metriä, näliöitä saatiin parikymmentä lisää. Koti on ihana ja tätä olisi niin mukava, varsinkin näin keväällä laittaa! Istuttaa parvekekukkia -ja yrttejä. Ommella, verhoilla, laittaa hyvää ruokaa, leipoa, maalata, remontoida ja näpertää, kirjoittaa blogia.. Tehdä kaikkea mitä kotona ollessa. Nyt ei aika eikä jaksaminen riitä juuri mihinkään ja se harmittaa.. En tiedä onko tämä nyt kyllästymistä jo, vai totuttelenko vasta?
Olisi tähänkin nyt mukava laittaa kuvia, kun on se kamerakin. Mutta eipä tällä koneella ole yhtäkään kuvaa ja kotikin on kuin pyörremyrskyn (kolmen.. okei, neljän sellaisen) jäljiltä. Ei täältä saa nyt kivaa kuvaa edes pienestä yksityiskohdasta. höh.
No tulipas sitten tosi positiivinen aloitus tähän! Yritän piristyä seuraavaan kertaan ja napsin niitä kuviakin oikein. Eipä sillä, tätä tuskin kukaan lukeekaan. Kukas nyt seurailisi kaksi vuotta kuolleena ollutta blogia! Heh.
Hyvät yöt!
Viimeksi juhlittiin pojan neljävuotissynttäreitä, nyt kolmisen viikkoa sitten ukko täytti jo kuusi!! Huh.
Jännittelin Vauva-lehden kuvauksia, ne menivät hyvin. Kuvissa näkyi vain sohva ja verhoja.
Myös tuleva syksy aiheutti päänvaivaa. Päädyinkin sitten lopulta toteuttamaan pitkäaikaisen unelmani ja lähdin opiskelemaan puusepäksi! Tällä hetkellä on 1/3 tutkinnosta takataskussa, lisää sitten joskus. Ennen kuin ehdin päättää mitä teen jatko-opiskelujeni suhteen, minut kiskaistiinkin koululleni töihin. Tänäpäivänä (tai en tänään, olen ollut kipeän Pikku Iin kanssa kotona) olen puupajaohjaaja ja työn ohessa opiskelen nuoriso -ja vapaa-ajanohjaajaksi. Ensiviikolla pitäisi lähteä neljäksi päiväksi metsään samoamaan, opiskelujen merkeissä!
Että tämmöistä. Vanhimmainen on juuri päättämässä ekaluokkaa, Poika menee eskariin ja mun Vauva on jo 3,5-vuotias! Minä juoksen ensimmäistä kertaa elämässäni joka aamu, vietyäni lapset tarhaan, samaan aikaan töihin ja pääsen iltapäivällä kotiin joka päivä samaan aikaan. Käyn kaupassa, tarhassa, laitan ruokaa, teen kotitöitä, käyn kerran viikossa jumpassa ja menen nukkumaan. Vain toistaakseni saman seuraavana päivänä. Viisi kertaa viikossa. Aluksi tämä oli ihan hauskaa vaihtelua. Ennen vain vuorotöitä tehneenä, kaipasinkin rutiinia. Enpä kaipaa enää! Opintoja olisi jäljellä vielä ensi vuoden loppuun, mutta nyt jo alkaa sosiaaliala pursuta nenästä ja korvista. MIhinkähän sitä tuli lusikkansa työnnettyä? Onneksi nämä on vain näitä päiviä, hauskaahan tuo on.. Puualalta ei vain enää tule työssä haasteita juurikaan ja se harmittaa. Haluaisin taas oppia tekemään jotain uutta käsilläni.
Uusi kotikin meillä on. Edellisestä kopperosta siirryttiin muutama kymmenen metriä, näliöitä saatiin parikymmentä lisää. Koti on ihana ja tätä olisi niin mukava, varsinkin näin keväällä laittaa! Istuttaa parvekekukkia -ja yrttejä. Ommella, verhoilla, laittaa hyvää ruokaa, leipoa, maalata, remontoida ja näpertää, kirjoittaa blogia.. Tehdä kaikkea mitä kotona ollessa. Nyt ei aika eikä jaksaminen riitä juuri mihinkään ja se harmittaa.. En tiedä onko tämä nyt kyllästymistä jo, vai totuttelenko vasta?
Olisi tähänkin nyt mukava laittaa kuvia, kun on se kamerakin. Mutta eipä tällä koneella ole yhtäkään kuvaa ja kotikin on kuin pyörremyrskyn (kolmen.. okei, neljän sellaisen) jäljiltä. Ei täältä saa nyt kivaa kuvaa edes pienestä yksityiskohdasta. höh.
No tulipas sitten tosi positiivinen aloitus tähän! Yritän piristyä seuraavaan kertaan ja napsin niitä kuviakin oikein. Eipä sillä, tätä tuskin kukaan lukeekaan. Kukas nyt seurailisi kaksi vuotta kuolleena ollutta blogia! Heh.
Hyvät yöt!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)